ei tietenkään

Ei tietenkään onnistunu.
Olin kaks kokonaista päivää syömättä ja koska eilen illalla otettiin vähä vettä vahvempaa... niin tota..
aamulla mun olo oli niin heikko. Ei pelkästä darrasta johtunu. En voinu liikuttaa itteäni. Olin ihan poikki. En ollu syöny kuitenkaan eilen mitään vaikka olin kännissä joten siitä taputukset itelleni.
Tänään kuitenkin kun pääsin jotenkin kauppaan, oli pakko ostaa ruokaa.
Ahmin ja nukuin ja ahmin ja oksensin ja nyt olo on hirveä.
Pakko mennä pyörällä tänään mun kaverille joka asuu 10km päässä. Pakko. Pyöräilen vitun nopeaa.
EN KESTÄ ELÄÄ ITTENI KANSSA.

taas

En todellakaan voi lukea muiden blogeja.
En edes voi kysyä muilta mitä heille kuuluu, sillä, vaikka kuinka itsekkäältä se kuulostaakin, en kestä. En kestä tätä tilannetta taas.

Tälläkertaa tilanne on erilainen. Ja on vastaan kaikkia "vakaumuksiani" ja mielipiteitäni.
Lyhyesti sanottuna asenteet ja teot ovat siis ihan järkyttävässä ristiriidassa.

Katsokaas, kun sen valtavan kontrollin, mikä minulla oli ennen kuin palasin Suomeen.
Sen valtavan kontrollin menettäminen oli paha.
Enään sitä kontrollia ei ole missään.
(Tai mistä minä sitä tiedän, sillä en enään luota omaan arviointikykyyni.)
Ja ilman kontrollia on mahdoton elää, ainakin minun. Siispä haluan sen takaisin.
En aijo syödä enään lämpimiä ruokia.
Ruokavaliooni saa tästälähtien kuulua näkkileivät ja hapankorput. Kylmällä vedellä höystettynä.
Alkuperäisessä suunnitelmassa edes nuo eivät kuuluneet siihen, mutta koska kontrolli on helvetin hankalaa, luisui se heti tänään käsistä ja söin varmaan kymmenen hapankorppua.
Koitin parhaani mukaan tietysti oksentaa ne pois, mutta sekään ei enään onnistu samalla tavalla.

En halua oksentaa, se on ällöttävää.

Olen epäonnistunut.
Epäonnistunut syömishäiriössä. JOKU ASIA MIHIN ON NIIN HELVETIN HELPPO SAIRASTUA. Epäonnistuin siinäkin!!

Ja tämä tilanne saa minut hajalle.
Koska kyllä minä sisimmässäni haluan vain olla onnellinen.

Haluan vain ensin hiukan kontrollia.

Anteeksi,
lähinnä itseltäni pyytelen.

Viestin otsikko

En oo kirjottanu pitkään aikaan.
Se taitaa olla vain hyvä merkki, sillä
"no news is good news."

Ja se fakta että kirjotan taas tänne niin.
juuh.
Eilen taas meni.
Ja jatku tänää.
Ahmimista ja oksentamista.

Kuvotan itseäni.

liika on tarpeeksi (?)

Tiedostojen kätköistä, viime keväältä:




Vielä vähän,

vielä muutama toisto,

vielä tämän kerran,

vielä vähän,

niin sitten olen tarpeeksi.

Yskin. Niistän. Yskin. Niistän.

Itken.

ITKEN.

Yskäisen.

Kävelen puntarille. Niiskutan.

Vielä vähän.

Soutaa huopaa,

jaksaa jaksaa.

Tyytyväinen olo, kuin olisin

oikeasti

saanut joitain aikaan.

Hymyilen. Nauran. Hymyilen.

Katson peiliin.

Hymähdän.

Vielä vähän.

Niiskutan.

Mikä on tarpeeksi?

miten fiilis voi vaihdella näin paljon?

Heräsin aamulla ja oli semmonen olo, että tänään en syö aamupalaa.

Ja elin siinä toivossa, että en syö lounasta.

Enkä päivällistä.

Enkä vittu mitään.

Sitte mie vain unohin koko asian ku alko ruokailu (hyvä juttu?)

Menin syömään ja koulun jälkeen oli pakko mennä kauppaan 

ja ostaa ruokaa.

S oli tulossa kylään ja oltiin sovittu että kokkaillaan yhessä.

Lohimedaljonkia, lohkoperunoita ja salaattia.

Ei paha?

S toi ulkomailta tuliaiseksi vähä suklaata. 

Ei paha?

Tuntuu vitun pahalta.

Ei olis tuntunu ellei se yks kyrpä ois tullu reeneihin.

Onko mitään vituttavampaa ku ihminen joka vain hieroo

hieroo

hieroo hieroo

sitä omaa paremmuuttaan ja ahkeruuttaan toisen naamalle.

Tai en mie tiiä hierooko se.

Tuntuupahan ainakin siltä.

Oikeastaan kaikki on parempia ku mie.

Sitähän tää on.

Paska minä jne jne.

Huomenna psykologille. Ei vittu tämä paskamyrsky vaan pahenee.

On sellanen kutina.

sinä olet kaunis sinä olet kaunis

En tiedä onko tää yleistä kaikilla joilla on syömishäiriö, mutta sitä sen alkamisajankohtaa on jotenkin hankala määrittää.

Muistan mun on/off-suhteen ruokaan monen vuoden ajalta. Joskus unohdin jopa koko asian ja elin vain ihan normaalista. Ei huolia siitä painanko nyt kuinka paljon ja mitä muut siitä ajattelee.

 Mutta paremmin muistan sen räjähdyshetken.

Sen hetken ku siitä tuli todellista.

Vaihtovuodet, ne on niin perkeleen otollista aikaa syömishäiriölle.

En vain halunnut lihoa.

En halunnut vaihtarikiloja.

Ei siinä sen enempää.

Paitsi että olipas. Siitä tuli koko elämä.

Ja nyt siitä on niin helvetin vaikea päästä irti.

Vaikka kuinka syön normaalisti niin se olo, se saatanan ääni mun päässä. Se ei ole hiljentynyt vieläkään. SE SAATANAN ÄÄNI SAI MUT TÄNÄÄNKIN OKSENTAMAAN.

Edellisestä kerrasta oli kulunut jo yli viikko. Olin jo toiveikas.

Ja nyt sinä,

sinä joka luet tätä.

Sie olet kaunis. 

Ja laihduttaminen, painosta stressaaminen, oksentelu, itkuiset yöt,

mikään nuista ei oikeasti ole sen arvoista.

Oon ite vaan nyökytelly ja lukenu otsikoita kuinka kauneusihanteet nykypäivänä on ihan sairaita. "Niimpä, onneks ei mulla", ajattelin ja tässä sitä ollaan.

Ole itse oma kauneusihanteesi.

Ja sano sitä itelles.

Samalla tavalla ku hoet itelles olevas

 läski läski läski läski

alat uskoa siihen.

Kaunis

KAUNIS

ja

riität juuri tuollaisena.

Kaipaan niin halausta.

tottahan tuo

"Sä oot kerran jo nähnyt, miten tää maailma romahtaa

Ja silti jostakin tuhkan seasta noussut ylös taas

Sä oot kerran jo luullut, ettet tuu koskaan toipumaan

Ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa

Niin mä voin luvata, et aina lopulta sä selviit mistä vaan

Ja ihan todella ei ole rajoja nyt, kun tanssitaan

Sä alat vihdoin viimein käsittää, ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä
Joten anna mennä
Kaunis rietas onnellinen
Kaunis rietas onnellinen

Sä oot kerran jo hiljaa elänyt niin kuin pyydetään
Ja tosi hienosti jaksoit sitäkin roolia esittää
Mut älä unohda, että nyt lopultakin on sun vuoro taas
Ja mä voin luvata, ettei se satuta, kun kaiken pudottaa"

halaus ja hymy

Parempaan päin. Vaikkakin pienin askelin.

Ja nyt lähden lomalle.

Olkapäällä istuskelee vieläkin pikku mörkö.

Istukoon.

Minä teen niinkuin minä haluan.

otteita päiväkirjasta 4

16/9/2014
"RENTO.
Syy miksi oon olu rento ei oo hyvä.
Oon syöny lääkkeitä. Vahvoja.
Oon oksentanu kolmesti tänään.
Pelottaa."

8/10/2014
"Epäonnistuminen. Menkat palasi(?)
Maha pömpöttää. Liikaa ruokaa.
Liian vähän liikuntaa.
Ja minähän en tähän suostu.
Jos pystyin aikasemminkin pystyn nytkin.
Ruokapäiväkirja, siitä se lähtee.
Neljä ruutua.
Tavoitteena jättää tyhjäksi 1-2 per päivä.
RAKSI.
Ja se onnistumisen tunne.
En ehkä tiedä miltä puhdas onni tuntuu, mutta osaan kuvailla sen.
Kuvitella.

Euforia.
Se kuulostaa pelottavalta. Onko se sallittua?
En usko.
Mutta kun kävelen koulun aulassa
ruuhkassa
ihmisten edessä,
en ole enään ruumiissani.
Olen sen yläpuolella.
Olen parempi kuin se.
Tunnen vaikutuksen.
Huomaan
olen erilainen,
on hyvä olla.
Väsyttää. Nukahdan.
Todellisuus herättää minut.
Tässä minä.
Sama mieli samassa kehossa.
Matkalta palanneena."

yritän, kovasti yritän

Tänään laitoin farkut ja löysän paidan.

Huomaako ne? Hyväksyykö ne?
Kysyin näkyykö mulla kaksari.
Ne sano, että ei.

Psykan tunnilla puhuttiin mm. attraktiosta. Yks ryhmä oli tehny siitä PechaKucha-tyylisen esitelmän.
Taululle välähti kuva naisesta alusvaatteissaan.
Mun mielestä se oli kaunis. Kauniimpi mitä oon ite ikinä ollu.
Ja se oli normaalipainoinen.
Oli ehkä jopa ylimääräistäkin reisissä ja mahassa.
Kaunis, ajattelin.
Koskin paitani läpi pursottavaa mahaani.
Huomasiko ne?
Olenko tarpeeksi?

Tänään söin koululounasta.
Tänään valmistin oikean päivällisen kotona.
Tänään söin illalla vielä vähän päivälliseltä jäänyttä riisiä ja kanaa.
Söin vielä pari karkkia.
En ole urheillut.
Pieni ahdistus kuiskailee korvaani.

JUMALAUTA MIE NIIN YRITÄN!!!!!!
Yritän niin kovasti, mutta en oo varma kumpaa.
Laihtua vai parantua.
Kummassakaan en näytä onnistuvan kovin hyvin.

Mie niin kovin paljon haluaisin vain olla onnellinen.
Onko minun onni oikeasti niin paljo siitä kiinni mitä muut minusta ajattelee?
Mitä helvettiä mie ite itestäni ajattelen??

järkyttynyt

Viime syksyn päiväkirjamerkintöjen lukeminen oli surullista.

Tuli vielä vahvempi olo, että enkai mie nyt helvetti tosissani halua takas tuohon jamaan.

Muistan ku katoin vessan peilistä ja riisuin paidan. 

Kylkiluut paistoi läpi ja hymy nousi mun huulille. Säikähdin.

Sinne samaiseen vessaan juoksin, kun olin syönyt liikaa välipalakeksejä. Oksensin ja viiltelin.

Katsoin itteäni silmiin.

Kuka tuo on?

Tuo paskiainen tuolla peilissä.

otteita päiväkirjasta 3

4/9/2014
"Mitä oon tehny?
Oon oottanu. Ollu ihan samanlainen.
En nähny esimerkiksi syytä eilen illalla kirjoittaa mitään.
En olis edes jaksanu. Huomaan että oon tullu heikoksi.
Tiiän kyllä mistä johtuu.
Kävelen salille niin mietin sitä ku oon suihkun jälkeen sängyssä.
Pidän siitä ajatuksesta kiinni.
Huomenna hyvästelen kaikki viattomat ihmiset. Vaikka en jaksais nousta sängystä.
Oon sen niille velkaa.
En itke.
Lupaan."

6/9/2014
"Oon syöny mitättömästi. En ees lounasta.
Itseasiassa söin vaan aamupalan (lue: omenan) ja nyt täällä piilossa ahistuneena mussutin 2 sämpylää.
Se tuntu eriltä.
Syyä salaa.
Semmoselta vaaralliselta.
Ei kuitenkaan enempää ruokaa mulle tänään.
Eilinen ei anna armoa."

7/9/2014
"Toivottavasti olet nyt tyytyväinen ittees. Tällä menolla vain lihot.
Kulta pieni, jos sitä ruokaa ei oksenna, niin se jää sinuun.
Ja mitä olet tänään tehny?
Vittu mie tiesin jo aamupalalla, että tää päivä on pahin.
Haluan kuolla.
Ei kiinnosta. Viekää mut pois.
Lopetan sen ruokapäiväkirjan kirjoittamisen. En halua sinne tämmöstä paskaa.
Ja nyt. Jumalauta.
Aamupalalla kahvi ja omena.
Nauti se.
En aijo syödä mitään ennen Suomea.
En ansaitse."

9/9/2014
"Oiskohan viides tai kuudes kuppi kahvia jo kaadettu alas kurkusta.
Söin koneessa. Oon lihava.
Söin vaikka en ois saanu."

otteita päiväkirjasta 2

23/8/2014
"Se toinen kirjoittais, että oon onnistunu tänään. Aamupala oli sopiva. Omena ja kahvia.
Hyvä. Vastustit hyvin.
Lounaalla et ottanu lisää mutta tuli täysi olo. Yritit oksentaa.
Et onnistunu.
Viiltelit. Oikein sulle.
Välipalaksi perus hedelmät. Ok.
Sämpylä. Vitutti. Miksi??
1 KARKKI. Toisen sylkäsit pois. Hyvä.
Olit tärinälaitteesa 10 min. Vaikka halusit lopettaa, jatkoit.
----
Mie en ymmärrä miten voin olla 2 ihmistä. Aina ku ajattelen että lopetan vaan tämän pelleilyn niin nään lihavan itseni.
Mie silti yritän. Oikeasti yritän.
Löytää sen kultaisen keskitien ja kadottaa tuon äänen.
Mie jaksan kyllä."

25/8/2014
"Tunnen itteni paskaksi ihmiseksi.
Epäonnistujaksi.
Toivon että voitais lähteä ajamaan autolla kauas ja nukahtaisin. Heräisin ku ollaan perillä.
Se on jotaki mikä tekee onnelliseksi."

29/8/2014
"On kaks vaihtoehtoa:
Hoito täällä tai hoito Suomessa.
En tiiä kumman haluan.
E sano vain että mulla on niin paljo tehtävää ja nähtävää. Se ei halua että lähen.
Voisko joku päättää mun puolesta?"

31/8/2014
"Se vaatii paljon rohkeutta
heittää ylpeys nurkkaan
ja tehdä mikä on parasta.
Vaikka kaduttaiski myöhemmin.
Sellaista se elämä on.
En kuitenkaan usko,
että kadun tippaakaan sitten,
kun olen saanut tämän
mörön
pois mun päästä.
Olin sitte missäpäin maailmaa tahansa."

otteita päiväkirjasta

5/8/2014
"Tänään halusin kuolla.
En siksi, että olisin ollu erityisen surullinen, vaan siksi, koska en kestäny sitä oloa. Oiskohan ollu joku auringonpistos? Oksensin melkein kadulle joku kolme kertaa ja kerran sitte täällä kotona onnistuin.
Vieläki on vähä heikko olo. Hyi.
En tänään päässy salille, enkä ollu kykenevä tärinälaitteeseen. Sen vuoksi teen viillon tai kaksi. Mie tiiän kuinka sairasta tämä on, mutta olenko mie nössö jos pyydän apua?
Vai olenkö nössö jos en pyyä apua?
En tiiä. En ehkä halua tietää.
Vittu."

7/8/2014
"Eilen ei tullu kirjotettua. Ei oo pystyny. En oo pystyny muuhun ku nukkumiseen ja vessassa käymiseen. Pari kertaa ku talosta poistuin olo oli niin järkyttävä.
Iltaa kohden ku olo ei muuta ku pahentunu niin oli mentävä tiputukseen.
Meijän piti respassa näyttää korttia ja todistaa että on rahaa maksaa. Järkyttävää.
Taas ropisee pisteitä Suomelle.
Yön pitkät ja hitaat tunnit makasin siinä kolkossa huoneessa. Tiputuksessa. Se ei ollu oikein maittavaa.
Huomenna sitte kouluun ja salille. Kyllä tää tästä."

16/8/2014
"Tänään käytiin vesiputouksilla. Oli tosi kaunista ja hyppäsin monta kertaa.
Vittu.
Pitääkö mun esittää omalle päiväkirjallekki?
Haluan tämän olon pois ja vain kuolla."

17/8/2014
"Miksi en anna itelleni lupaa syyä ku banaania ja omenoita? Ihan niinku mie heti lihoisun 10 kiloa jos yhen päivän syön.
Muutenki käyn salilla joka ilta.
Ja tänään meen tärinälaitteeseen ja vatsalihasreeniä.
Mie en halua olla tämmönen. Ainoa mitä mie haluan on vain laihtua.
Toisaalta haluan olla vain onnellinen.
Toisaaalta pelkään lihomista. Tulee helvetin huono omatunto jos syön paljon.
Tänään yritin oksentaa.
En onnistunu. Onneksi.
Kai?
Mie vain haluan apua."

21/8/2014
"Tänään aamupalalla söin omenan ja banaanin lisäksi yhen pão de queijon. Tuli huono omatunto.
Lounaalla meni hyvin. En ottanu lisää. 
Välipalana perus omena-banaani -setti ja joku J:n smoothie. 
Sitte..
Söin kolme!!! vaaleaa leipää.
En ymmärrä itteäni."

en jaksaisi nyt

13.13 makaan sängyllä. Päätin eilisen jälkeen, että tänään en syö.'

Ei jumalauta eihän tästä muuten tule mitään. Pakko nyt vain antaa analle ohjat. En itse jaksa.

Muistan sen hetken kun tajusin, että se, mitä teen on niin sairasta. Istuin tunnilla, selailin puhelinta. 

Hesariin oli kirjoitettu joku artikkeli urheilusta.

Luen sen.

MUTTA KUN EN OLE LAIHA!!! MIKÄ ON NORMAALI?! HALUANKO OLLA SE??! VAI SAAKO SENKIN KEHON PIENET VATSAMAKKARAT MINUT OKSENTAMAAN?!

Syömishäiriö, anoreksia, bulimia, eivät ole synonyymejä sairaalloisen laihalle. Tässä makaan ja mietin, että haluanko olla laiha vai onnellinen.

Kävin siellä ääripäässä. Joka päivä pelkkää reenaamista ja energian sain hedelmistä. Jokainen suupala piti kirjata tarkasti ylös ruokapäiväkirjaan. 

Siitä tuli peli.

Kuinka monta ateriaa saan skipattua?

Siinä tiputuksessa maatessani tajusin, että ei saatana tämä ei voi olla tätä. EN HALUA TÄMÄN OLEVAN TÄTÄ.

Kävelin, löntystelin raskain askelin läpi helvetin viime syksynä. 

Makasin, joka ilta sängyssäni, popsin rauhoittavia kuin karkkeja. 

TÄNÄÄN LÄHDEN TÄNÄÄN LÄHDEN.

Yllätyin niin helvetisti, kun kaikki muuttui. Mitä vittua? Olenko onnellinen? Söinkö juuri aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan? Enkö mennyt salille sen jälkeen? Enkö edes juoksemaan?

Sitä kesti noin kuukauden. Olin onnellinen. Elämä sujui. Koulu sujui. Energiaa riitti!

Mihin käyttäisin tämän kaiken ylimääräisen energian? 

Mene salille läski.

Ja niin tein. Iso virhe. Nyt olen taas vyörymässä samaan jamaan kuten aikaisemminkin. 

En halua mennä salille. En vain vittu pysty. En vaikka kuinka haluaisin täydellisen bikinikropan. 

En vain pysty. Se menee niin suorittamiseksi.

Miksi ihminen osaakin olla itselleen niin armoton?

Kompensoin vähäistä liikkumista vähäisellä ruualla. Tai ainakin yritän. 

Kun en liiku niin en vittu syö. Piste. 

Tunnen mahani höllyvän. 

hyi. vittu.

Mitä minä haluan? 

Olenko minä ruma?

Riitänkö tällaisena?

En jaksaisi mennä juoksemaan nyt.

hevonen pallo

Sytytän röökin.
Olin jo unohtanu oikeastaan kuinka paskalta se maistuu selvinpäin. Vedän keuhkot täyteen tuota rauhoittavaa paskasavua.

Mitä vittua, mene kotia.

Ja tässä sitä ollaan. Vittu.
Olen syöny niin vitusti. Ja oksentanu. Syöny taas vähä enemmän ja epäonnistuneena oksentanu vähemmän.

Mie haluan vain olla kaunis. Edes jollekki. Edes itselleni.

Mie haluan olla höyhen. Haluan olla keiju.

Minun suhde ruokaan on aina ollut niin saatanan epäterve. Joko rakastan tai vihaan sitä -- yleensä tuo jälkimmäinen pitää enemmän paikkaansa. VIHAAN. Olen niin saatanan heikko, EPÄONNISTUNU. Haluan vain olla kaunis. Olen aina halunnu.

Katon itteäni silmästä silmään ja en tunnista henkilöä.
Mitä vittua mie olen menny tekemään itelleni?